perjantai 11. toukokuuta 2012

Yleistä kuulumista toukokuussa

Jeera ja Kiki tällä hetkellä taas ottavat vähän mittaa toisistaan. Sillä Kiki on taas kevään tulon myötä selkeästi virkeämpi. Näin ollen yrittää ottaa takaisin välillä menetettyään valtaa.

Nyt näiden kahden välillä ollaan tiukoina, että jos toisella jotain kivaa meineillään toinen saa odottaa. Kiki tähän on tottunutkin. Se kun ollut sellainen yleishäirikkö / poliisi aina. Jeera välillä kyllä kertoo katseellaan mitä mieltä tästä vapauden rajoittamisesta on ; D















Tällä viikolla meillä oli myös ensimmäistä kertaa hoidossa Wau Päivänkakkara  lähtönsä jälkeen. On Kerttu toki käynyt kylässä tässä välilläkin, mutta nyt viipyi muutaman päivän ihan yksin ilman omaa mammaa meillä.















Tyttäremme Merika on serkkunsa kanssa aurinkomatkalla joten meinasikohan tuo Kiki todistaa, että kyllä täällä kotonakin aurinkoa voi ottaa. Sillä se on selkeästi ikävöinyt Merikaa, jonka huoneessa se yleenä nukkuu ( nyt joutunut alentumaan ja nukkumaan muiden koirien kanssa ):















Sitten se toukokuun iso juttu...
Merikan kissa Clavinova Cava kotiutuu meille toukokuun lopulla. Taidetaan niin äiti kuin tytär olla aivan malttamattomina. Onneksi pikku kisua on saanut käydä katsomassa emonsa luona.





















Ilmeistä päätellen se tulee hyvin sopimaan meidän personnalliseen joukkoon ;D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti